David Sarnoff
| David Sarnoff | |
|---|---|
 David Sarnoff vuonna 1922. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 27. huhtikuuta 1891 Minsk, Venäjä |
| Kuollut | 12. joulukuuta 1971 (80 vuotta) New York, New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | Yhdysvaltain |
David Sarnoff (27. huhtikuuta 1891 Minsk, Venäjä – 12. joulukuuta 1971 New York, New York)[1] oli venäläisamerikkalainen radio- ja televisiotekniikan uranuurtaja.
Sarnoff muutti Yhdysvaltoihin juutalaisten vanhempiensa mukana vuonna 1900, aluksi Albanyyn ja myöhemmin New Yorkiin. Kouluaikoina hän ansaitsi perheelleen rahaa myymällä sanomalehtiä, toimimalla juoksupoikana ja laulamalla synagogassa. Lopetettuaan koulunkäynnin 1906, hän siirtyi lähetiksi sähketoimistoon ja ensimmäisestä palkastaan osti omat sähkötyslaitteet. Opittuaan sähköttämään hän siirtyi Marconi Wireless Telegraph Companyyn sähköttäjäksi. Muutaman vuoden kuluttua Sarnoff eteni Manhattanilla sijainneen maailman tehokkaimman radioaseman operaattoriksi. 14. huhtikuuta 1912 hän vastaanotti Titanicilta lähetetyn hätäsignaalin ja välitti uutisia seuraavan kolmen vuorokauden ajan, jonka ansiosta Marconi palkitsi hänet ylennyksellä yrityksen johtotehtäviin.
Vuonna 1916 Sarnoff ensimmäisen kerran esitti ”radiosoittorasian” eli kaupallisesti markkinoitavan radiovastaanottimen valmistusta. Ehdotus ei saanut vuosiin hyväksyntää, mutta siirryttyään silloisen Radio Corporation of American palvelukseen ja radioimalla 2. heinäkuuta 1921 nyrkkeilyottelun Jack Dempseyn ja Georges Carpentierin välillä, hän pystyi näyttämään laitteen kaupallisen potentiaalin. Seuraavan kolmen vuoden aikana RCA myi vastaanottimia 80 miljoonan dollarin arvosta.
Vuonna 1926 David Sarnoff perusti NBC:n. Hän oli jo tuolloin kiinnostunut televisiosta, alaisenaan RCA:ssa muun muassa ensimmäisen kuvaputken kehittänyt Vladimir Zworykin[2], ja vuonna 1928 hän käynnisti NBC:n koelähetykset. Vuoden 1939 New Yorkin maailmannäyttelyssä hän esitteli televisiolähetyksiä yleisölle. Toisen maailmansodan aikana Sarnoff kuului kenraali Dwight D. Eisenhowerin esikuntaan toimien viestintäkonsulttina ja hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1970.
David Sarnoff nimettiin Radio Hall of Fameen vuonna 1989.[3] Time-lehti valitsi hänet 1900-luvun sadan tärkeimmän henkilön joukkoon.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sarnoff, David. Encyclopædia Britannica. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2008. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ David Sarnoff
- ↑ Vuosisatamme 1000 tärkeintä ihmistä X–Zwo. (52-osainen juttusarja 1969–1970, suomennettu The Sunday Timesista.) Helsingin Sanomat, 20.9.1970, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ http://www.radiohof.org/pioneer/davidsarnoff.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.time.com/time/time100/builder/profile/sarnoff.html (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta David Sarnoff Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||
